torstai 29. huhtikuuta 2010

Junnu Tour Finaali 8.5.

Grande YleX Loppukilpailu 8.5.2010 Kamppi (Helsinki)


Loppukilpailussa pelataan seuraavissa kilpailusarjoissa:
pojat 1.1.1989 ja myöhemmin syntyneet (U20)
pojat 1.1.1993 ja myöhemmin syntyneet (U16)
tytöt 1.1.1989 ja myöhemmin syntyneet

klo 9.00 kuusi sarjaa amerikkalaisittain (kuusi pelaajaa/ratapari)
klo 13.00 kahdeksan parasta jokaisesta kilpailusarjasta jatkaa pudotuspelejä eurooppalaisittain paras viidestä -pelitavalla (kolme voitettua sarjaa).
klo 15 edellisen vaiheen voittajat jatkavat pudotuspelejä eurooppalaisittain paras kolmesta -pelitavalla (kaksi voitettua sarjaa).
klo 16 välierävaiheen otteluvoittajat pelaavat loppuottelun eurooppalaisittain paras kolmesta -pelitavalla (kaksi voitettua sarjaa).

Tule seuraamaan kauden loppuhuipennusta paikanpäälle!
Mukana tapahtumassa radiokanava YleX.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

yksi kolmesatanen

Sen verran harvinaisemmin saadaan näitä naisten 300-sarjoja listoille, että tämä pitää mainita myös erikseen tällä blogin puolella. Miesten täydelliset sarjat noteerataan kuukauden kahden välein päivittyvissä 300-listauksissa.
Siis Suvi Leskinen Destia Turnauksen finaalissa radalla 6 (26.4.2010 klo 19)

tulokset löytyvät Patterin sivuilta

torstai 22. huhtikuuta 2010

19.5. Koivuniemen kurssi Talissa

HBL:n junioreille on varattu 20 paikkaa Mika Koivuniemen kurssille Taliin 19.5. klo 17-n. klo 22. Kurssin teema on keilailu nykyään (käytännön läheisesti ammattikeilaajan näkökulmasta eli miten tehdään tulosta), aihepiirit mm. keilailutekniikka, radanluku ja olosuhteet & niiden muuttuminen, välineet, erillaiset tavat keilata jne..
Ilmoittautumiset Markku Saarikankaalle. HBL tukee omalta osaltaan junioreiden kurssimaksua.
Paikat viedään käsistä, joten ota nopeasti yhteys Markkuun.

Toinen avoin kurssi järjestetään 20.5. klo 17-22
Vahvistamaton tieto: Kurssien hinnat 30e / hlö. Sisältäen kurssin, alkoholittomat virvokkeet, suolaista purtavaa ja yhden ilmaisen Talin kesäkisa suorituksen (arvo noin 15e).
Kyselkää tarkemmin Talista.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Veteraanien 3x3 ratkaisukierros

SeMin juhlaa
Sarjan voittajasta ei ollut epäselvyyttä ennen viimeistä kierrosta. SeMi oli omilla luvuillaan eikä muilla ollut edes teoreettista mahdollisuutta varastaa kultaa semiläisten kaulasta.

Hopeasta oli vielä taistelu edessä. HVV aloitti murskaamalla OB 1:sen 1. sarjassa ja 3 raskasta pistettä siirsi hvv-läiset hopeamitalien nauhoja hipelöimään. Kun samaan aikaan Kehrä sai yhden pisteen SeMiltä ja seuraavaan pyöreän nollan, niin takaa alkoi kuulua GB:n kalikoiden kolistelua.
HVV meni menojaan ottamalla 3 pistettä 2. sarjasta ja 10 pistettä koko kierroksella. GB, joka olisi tarvinnut parituloksen ja sarjavoiton Kehrän ohittamiseen, kompuroi kolmannessa sarjassa ja "antoi" MaKelle pisteet. Kehrä katkaisi kaikilta mahdollisilta spekulaatioilta siivet ottamalla 3 pistettä kauden päättäneestä sarjastaan.

SeMi
 HVV
Kehrä

Kevätkokous Talissa 20.4.

Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Talissa tiistaina 20.4.
Talousarvion ja toimintasuunnitelman hyväksymisien lisäksi asialistalla oli kolme valintaa hallitukseen.

Timo Manninen jatkaa puheenjohtajana
Timon kausi HBL:n pj:nä jatkuu ainakin seuraavan kaksivuotiskauden. Kolme vuotta on jo takana ja jos edellinen pj Jorma Pailokari oli istumella 10 vuotta, niin muutama kausi voisi olla vielä edessä.
Valinta oli yksimielinen.

Heidi Pyykkinen ja Toni Palermaa hallitukseen
Marjatta Ruotsalaisen ja Jouko Mattilan muiden kiireiden vuoksi vapauttamille paikoille jouduttiin valitsemaan täyttäjät äänestyksen kautta. Heidi Pyykkinen (Mercur) sai 85 ääntä 88:sta mahdollisesta, Toni Palermaa (Patteri) sai 50 ääntä ja Olli Kovanen (Tornados) 40 ääntä.
Näin HBL:n hallituksen jäsenten itsensä ajama ajatus nuorennusleikkauksesta jatkui. Nyt hallituksessa on neljä nuorempaa jäsentä ja kolme vähintään seniori-ikäistä.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Koululaiskisa

Alustavaa tietoa kisasta. Ilmoittautumisajat, kisahallit ja muut ovat vielä avoinna.
Kilpailu keilataan kolmihenkisin joukkuein. Kussakin joukkueessa saa olla vain yksi ennen 1.9.2010 rekisteröitynyt keilaaja.


Kilpailusarjat:
− Ala-aste
− Yläaste
− Lukio
− Keskiasteen oppilaitokset
− Opettajat

Tytöille/naisille tasoitusta 15 pistettä/sarja
Ensimmäinen vaihe pelataan 1.9.–31.12.2010.
Toinen vaihe pelataan 1.1.−31.3.2011.

Ensimmäisessä vaiheessa keilataan koulukohtaisista mestaruuksista.
Yksi suoritus on 3x2 sarjaa. Kukin joukkue saa heittää kolme suoritusta, joista kaksi parasta huomioidaan. Tulokset lasketaan yhteen ja parhaan yhteistuloksen saavuttanut joukkue on koulunsa keilailumestari.

Toinen vaihe on kaupungin mestaruus. Kaupungin suuruudesta riippuen kustakin koulusta mukaan pääsee 1-3 joukkuetta. Pelitapa on sama, kuin ensimmäisessäkin vaiheessa.

Palkintoina näyttävät pokaalit ja mitalit.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Veteraanimestaruus 2x3-sarjassa

GB 1 otti heti 1. sarjassa luulot pois nappaamalla 3 raskasta pistettä OB:tä vastaan. Mestaruus oli näin jo teoriassakin varma. Semi ja HIFK jäivät taistelemaan hopean ja pronssin jakamisesta. Tasapisteissä päätöskierrokselle lähteneet parit pelasivat varsin erilailla. Semi napsi pisteitä RK:ta vastaan kaikissa sarjoissa ja alkoi näin varmistella hopeista kauden päätöstä. HIFK takkuili ja vastustaja HK oli jo nousemassa kahdella 4 pisteen sarjavoitolla ohi pronssille. Nousu tosin olisi vaatinut paritulosta viimeiseen sarjaan ja HIFK jäämistä nollille.
Viimeinen sarja päättyi kuitenkin HIFK:n selkeään voittoon eikä jossittelulle jäänyt paikkaa.
sarjan lopputulokset
GB
SeMi

HIFK