maanantai 14. joulukuuta 2009

B- ja CD-mestaruudet

HBL:n B-ja CD mestaruudet ratkottiin Tapiolassa sekä miesten että naisten sarjoissa. Finaalit pelatiin Round Robin systeemillä eli jokaisessa sarjassa kaikki pelaajat kohtasivat kertaalleen toisensa.


Ensin pelattiin CD-finaalit. Niissä erityisesti miesten puolella juhlivat nuoret keilaajat, kun Boltsi kaksikko Oliver Ojala ja Valtteri Kallinen kuittasivat komean kaksoisvoiton. Oliver oli täysin omaa luokkaansa pelaten finaalin illan kolmanneksi parhaalla keskiarvolla 198.60 voittaen kaikki pelit. Valtteri jäi 165 pisteen päähän. Kolmannen sijan vei RK:n Pekka Turkki, joka jäi Valtterista vain 6 pistettä. Naisten sarjaa emännöi KAPSin Eeva Saukkonen. Voiton takasi kaikkien Round Robin pelien voitto. Hopeaa otti Patteri N:n Pirjo Raita ja pronssia POLE:n Eeva Saario.

B-finaaleissa nähtiin illan ylivoimaisin mestari kun Blooperin nuori juniorityttö Jenni Styrman esitti koko illan parasta peliä pelikeskiarvon ollessa päälle 207. Muista vain miesten B-sarjan voittaja, Boltsin Pekka Tenngren ylsi parivauhtiin keskiarvolla 200.7. Naisten sarjassa hopeaa otti TKS:n Anja Hilpinen jääden Jennistä kuitenkin lähes 200 pistettä. Naisten pronssin vei Munsons BC:n Heli Nieminen. Miesten sarjassa OB:n Jari Piksilä taisteli tiukasti Tenngrenin kanssa voitosta. Peli ratkesi vasta viimeisessä ottelussa, jossa Pekka ja Jari olivat vastakkain. Tenngren ratkaisi mestaruuden itselleen voittamalla Jarin 60 pisteellä. Pronssia otti POLEn Hannu Hänninen.

Miesten CD –finaalista peräti kolme pelaajaa jätti tulematta paikalle, vaikka jokaiselle oli ilmoitettu asiasta erikseen henkilökohtaisella kirjeellä. Heistä yksi oli ilmoittanut esteestä. Luulisi, että kun on selvinnyt oman liiton mestaruuskilpailujen finaaliin, osallistumista pidettäisiin kunnia-asiana.
tulokset



naisten B-kisan mitalistit: Anja Hilpinen, Jenni Styrman ja Heli Nieminen



miesten B-kisan mitalistit: Hannu Hänninen, Pekka Tenngren ja Jari Piksilä

--ees--

torstai 3. joulukuuta 2009

Pailokari Parlamenttiin

Jorma Pailokari valittiin Helsingin SeuraParlamenttiin. Valinta meni äänestykseen, kun ehdollepanotoimikunnan esitys ei saanut suurta kannatusta. Toimikunnan esityksessa Jormaa ei ollut eikä esitys muutoinkaan ollut tasapuolinen. Esim. perusteluissa mainittiin sukupuolten välinen tasa-arvo ja silti esitettiin 4 naista ja 1 miestä Parlamentissa jo olevien 4 naisen ja 2 miehen lisäksi.
Äänestyksessä Jorma sai paikalla olleilta 9 keilaseuralta (+ 1 dartsseura) täyden tuen ja 17 ääntä riittii neljänteen sijaan ja kahden vuoden "kakkuun". Lasse J. Eva sai 23 ääntä, Mervi Hukkanen 22, Matti Tarvainen 19, Jorma siis 17 ja Outi Havia 14. Havian kanssa samaan äänimäärään jäi Tinja Saarela, joka hävisi paikan äänestyksessä. Ehdolla oli 8 henkilöä ja paikalla 36 helsinkiläistä seuraa.
Kokouksessa oli esillä Helsingin avustuspolitiikka ja sen anti oli meille "mielenkiintoinen". Tammikuussa laaditaan toiminta-avustusta kaupungin suuntaan...
Kokouksen päätteeksi valittiin ehdollepanotoimikunta ensi vuoden valintoja varten. Jouko Mattila on yksi kolmesta valitusta. Neljäs valitaan em. viidestä Parlamentin jäsenestä seuraavassa istunnossa.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Myyrbacka Specialin finaali ma.23.11

Kisa oli hyvä tasoltaan.Finaalin alku keilattiin 4 sarjaa eurooppalaittain ja heti alussa oli kipinää ilmassa.
Viiden parhaan keskiarvo oli reilusti päälle parin ja niukoilla eroilla löytyi 3 parasta jatkosarjaan, viimeiset sarjat ratkaisivat kokolailla finaalin sijoituksia.

Kolmen pelaajan 1 sarjan amerikkalaisittain pelatun Grande Finalen voitti lopulta Jyrän Matti Paasikoski  sarjallaan 247, hyvänä kakkosena Olli Hossi Tornadoksesta (197) ja kolmannen sijan vei nimiinsä Munsons BC:n Pasi Laito (188). Paasikoski pääsi viimeisenä finaaliin ja viimeisenä 1 sarjan loppuotteluun, mutta poistui hallista ensimmäisenä.

Paasikoski näytti heti alkuun pelitaitonsa ja jo sarjan kolmannessa ruudussa näytti muiden peli jo olevan ohi.
Hossi ja Laito taistelivat tasaväkisen sarjan kakkossijasta, eikä Pasin hyvä loppukiri ihan riittänyt Ollin kaatamiseen.

Pelaajat kiittelivät järjestävää seuraa hyvistä rataolosuhteista.
Finaalin tulokset

teksti: Mika Teeri, Bombers

Junnu Tour Sky Bowl

Laitetaan tänne tiedoksi myös Sky Bowlissa pelattu Junnu Tour, joka keräsi ennätyksellisesti 165 osallistujaa
kisasta tarkemmin SKL:n sivuilla

torstai 12. marraskuuta 2009

HKV Special

Patterin 16-vuotias Vili Kauramäki otti ensimmäisen turnausvoittonsa kukistamalla finaalissa Tornadoksen Jukka Pesosen 238 (36)-227 (0). Semifinaalissa järjestävän seuran Tomi Tavela jäi jalkoihin selkeästi 251 (36)-183 (13)
Tomi raportoi kisasta: "Ruusulan tapaan suuria sarjoja ja imu 8 ihmeellisyyksiä. Finaalissa keilaajia harrastelijoista maailmanluokan kilpakeilaajiin."

tulokset tästä

Helsingin SeuraParlamentti

TIEDOKSI ja JAKELUUN:

ohessa kutsu kokoukseen, johon toivomme HBL:n hallituksen puolesta runsasta osallistumista.
Pyrimme saamaan Jorma Pailokarin varajäsenen paikalta varsinaiseksi jäseneksi ja siihen tarvitaan kaikkien aktiivista panosta. Jokaisella REKISTERÖIDYLLÄ HELSINKILÄISELLÄ keilaseuralla on 1 ääni.
Viime kerralla meitä oli paikalla 13. Jos nyt saataisiin paikalle 20...

t.
Risto Spora
HBL

KUTSU HELSINKILÄISILLE URHEILUSEUROILLE

Helsingin seurafoorumin kokous pidetään 2.12.2009 klo 18.00 Olympiastadionin monitoimitilassa (takakatsomon alla). Valtakirjojen vastaanotto alkaa klo 17.30.

Käsiteltäviä asioita ovat:
- Valitaan seuraavien erovuorossa olevien jäsenten tilalle 5 varsinaista jäsentä ja heille varajäsenet (jatkossa myös varajäsenet kutsutaan kokouksiin):

Erovuorossa vuonna 2010 olevat jäsenet:
Clewer Pekka, FC Viikingit ry
Varalla: Salminen Tytti, Roihu ry
Havia Outi, Helsingin Jyry
Varalla: Saarela Tinja, Mellunmäen Kontio
Hukkanen Mervi, Helsingin Luistinklubi
Varalla: Elias Lähdesmäki, F-Tennis
Tarvainen Matti, Helsingin Varuskunnan Ampujat
Varalla: Pailokari Jorma, Keilaseura GB
Eva Lasse J, HIY Helsingin Invalidien yhdistys
Varalla: Tuominen Olja, Uudenmaan Lihastautiyhdistys ry

- keskustelu seurojen avustusjärjestelmän uudistamisen tavoitteista seurojen kannalta. Paikalla on myös liikuntalautakunnan puheenjohtaja Heta Välimäki.
- valitaan ehdollepanotoimikunta vuodelle 2010.
- seurojen toiveet seuraparlamentille mm. koulusalien käytön ongelmista.
ESLU:n sivulta http://www.eslu.fi/mp/db/file_library/x/IMG/37723/file/Valtakirja09.doc löydät myös valtakirjan, jolla seura valtuuttaa edustajansa osallistumaan seurafoorumin kokoukseen.

Junnu Tour Sky Bowl

Lisäerä 15.11.2009
Poikkeuksellisen suuren kysynnän vuoksi Espoon Sky Bowlissa 20.-22.11.2009 järjestettävään Junnu-Tour -osakilpailuun on päätetty lisätä ”Early Bird” -kilpailuerä. Tämä erä pelataan sunnuntaina 15.11.2009 klo 16. Lisäerän pelipaikat (24 kpl) on ensisijaisesti tarkoitettu niille keilaajille jotka ovat tällä hetkellä jonotuslistalla tai joilla ei vielä ole pelipaikkaa osakilpailuun.
Ilmoittautumiset lisäerään tulee tehdä suoraan Sky Bowl -keilahalliin puhelinnumeroon 09-6150 0299. Varauksia on mahdollista tehdä tiistaista 10.11.2009 klo 10 alkaen.
Ilmoittautuneita Espoon Brunswick-osakilpailuun on tällä hetkellä reilut 150. Junnu-Tourin historian suurin osanottajamäärä on joulukuulta 2007, jolloin Talin osakilpailussa oli mukana 156 keilaajaa. Espoossa on siis kaikki mahdollisuudet uuden Junnu-Tourin osanottoennätyksen syntymiseen.

Järjestöllistä toimintaa

HBL:n tehtäviä on pitää yllä suhteita toisiin järjestöihin ja yrittää vaikuttaa niissä, joissa olemme jäseniä. Tätä vaikuttamista kokeilimme Etelä-Suomen Liikunnan ja Urheilun vuosikokouksessa Stadionilla 11.11.. Yritimme päästä ESLU:n hallitukseen, mutta ennakkoarvailujen mukaan valinta olisi ollut varsin suuri yllätys. Kuten ehdokkaamme Jorma Pailokari totesi ennen kokousta "ei sinne mennä kuin havumajaan."
Olemme avanneet pään ja varmasti mietimme jatkoakin. ESLU:n hallituksen pitäisi edustaa eteläsuomalaista urheilua ja liikuntaa. Tällä nykyisellä kokoonpanolla se edustaa jotain ihan muuta.
Kokouksen yllätys oli, että istuva pj hävisi vaalissa haastajalleen äänin 26-25 (1 tyhjä).

Tämä äänestys toimi myös oivana paikkana tuoda esille Jormaa seuraavaa Helsingin Seura Parlamentin valintaa ajatellen. Silloin meillä on ääniä huomattavasti enemmän. Jokaisella helsinkiläisellä keilaseuralla on yksi ääni ja mennään isolla joukolla hämmentämään soppaa. Viimeksi meitä oli 13 ja saimme pikku piireissä keskustelua aikaiseksi. Jos nyt 2.12.2009 pidettävässä kokouksessa saisimme 20 seuraa kasaan...

torstai 5. marraskuuta 2009

Hyvä KeilaSeura 2009

Hyvä KeilaSeura-tunnustus myönnettiin Patterille. Perusteluina pitkäaikainen toiminta, aktiivisuus niin sarjatoiminnassa kuin yksilöinä eri tehtävissä sekä toimiminen kasvattajina.

Kellon on aikaisemmin saanut Boltsi-72, HIFK, Munsons BC ja TKS.

Kilikellon kävi vuosikokouksessa pokkaamassa Petri Hyvönen ja kellon ojensi HBL:n pj Timo Manninen


tiistai 20. lokakuuta 2009

6. Ailo Uotila Memorial

1. osa 5 sarjaa:


- 1. sarjan perusteella oli tulossa kovatasoinen. 3 keilaaja heitti yli 250 parhaana GB:n Jouko Kuossari 279

- alun jälkeen tulostaso hieman tasaantui mutta pysyi kohtuullisen hyvänä loppuun asti

- Kuossari nousi 3. sarjassa kärkeen pitäen sen 5. sarjan loppuun asti tehden yhteensä 1149. Olli Hossi heitti 5. sarjaan 259 ja nousi toiseksi tuloksella 1116. Viimeisessä sarjassa Pekka Kiviniemi nousi 10. sijalta mukaan RR-vaiheeseen 7:ksi heittäen 236.
8 miehen RR:

- Pasi Uotila voitti ensimmäisessä ottelussa Jouko Kuossarin 276 – 248 ja nousi kilpailun kärkeen. Tässä pelissä menetetyn bonukset tiputtivat Kuossaria sijan tai kaksi loppupisteissä.

- Viimeisessä sarjassa vastakkain pelasivat kisan ykkönen Pasi Uotila ja kakkonen Markku Petäjämaa ja heidän ero oli siinä vaiheessa 74 pistettä. Pasi ratkaisi pelin melko aikaisessa vaiheessa sarjaa voittaen sen lopulta 259 – 194. Näin Pasi Uotila jatkoi vahvaa keilailusyksyään voittamalla 6. Ailo Uotila Memorialin melko ylivoimaisesti 169 pisteellä ennen toiseksi tullutta Markku Petäjämaata.

- Pasi oli kisan ykkönen voittamalla myös kaikki RR-ottelut.

- Kilpailun epäonnisin keilaaja oli Kuossari. Hän keilasi RR-vaiheen kolmanneksi parhaat keilapisteet, mutta häntä vastaan muut pelasivat erinomaisesti ja Kuossari voitti vain 2 peliä jääden neljänneksi. Markku Petäjämaa keilasi RR-osiossa pisteen vähemmän kuin Jouko mutta voitti 5 peliä.

- Kilpailun suurin yllättäjä oli viimeisen vuoden aikana erittäin paljon kehittynyt Simo Leskinen, joka pelasi todella hyvän finaalin. Hän oli RR-vaiheen toisen sarjan jälkeen jo toisena, mutta sitten hänelle tuli kolme hävittyä peliä (sarjat 3, 4 ja 5) 178 – 199 sarjoilla ja putosi siinä vaiheessa neljänneksi. Viimeiset kaksi sarjaa hän taas keilasi loistavasti 255 ja 241. Niiden voitoilla ja pisteillä hän nousi kolmanneksi.
Finaali oli myös Patterin web-TV:n kokeilulähetys, joka keräsi paljon kiitosta katselijoiden keskuudesta. Järjestäjät haluavat kiittää kuvaustiimiä hienosti hoidetusta urakasta.

Harri Uotila, Ailec

Alku 5 s tulokset
Round Robin tulokset

Kisa näkyi netti-TV:ssä Patterin sivuilla ja sieltä on nähtävissä myös viikonlopun SM-liiga Talista. tästä pääsee

perjantai 16. lokakuuta 2009

Liittomyllyt

Naisten joukkueet
Helsinki I (Mercur)
Heidi Manninen
Nina Manninen
Mari Kalliokski
Ann-Christina Kippo

Helsinki II
Reija Lunden, GB
Roosa Lunden, GB
Suvi Leskinen, Blooper
Daniela Lönnroth, Blooper

miehet I (Patteri)
nimeää joukkueen myöhemmin

miehet II
Asko Aravirta, Munsons BC
Jorma Ruohonen, JP
Pasi Laito, Munsons BC
Olli Hossi, Tornados (vahvistamatta)

juniorit I (Boltsi-72 nimeää)

juniorit II (nimetään Nuorisoliigan 19.10 jälkeen)

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

IN MEMORIAM

Erik Saarenvirta s. 14.08.1911,

seuramme GLOBUS ry:n perustajajäsen, pitkäaikainen puheenjohtaja (1965-72 ja 1983-84) ja kunniapuheenjohtaja on kuollut 01.08.2009.

Hän toimi myös Helsingin Firmakeilailun ja Veteraanikeilailun parissa. HBL:n hopeinen ansiomerkki kaudella 1964-65, kultainen 1974-75 ja viiri 1983-84. HBL:n hallituksessa 1964-67 ja rahastonhoitaja 1967-68.
HBL:n veteraanivaliokunta 1979-1990, veteraanikeilaajien puheenjohtaja 1970.

Pitkästä keilailu-urasta kertoo:
Globuksen edeltäjän Corona 6 keilailujaoksen tilintarkastaja 1957-59, hallituksessa 1960-65, joista puheenjohtaja 1961-65.
Helsingin Firmakeilailun puheenjohtaja, hallituksen jäsen ja toiminnanjohtaja. Kunniajäsen vuodesta 1979.
SKL:n hopeinen ansiomerkki 1967, kultainen 1995 ja viiri 2004
Helsingin Firmakeilailun kultainen ansiomerkki lehvän kera nro 2 ja viiri

Rolf Renholm, Globus pj

tiistai 13. lokakuuta 2009

Koulutuksia ESLU:lta

Syksyn 2009 Seura-Akatemia –koulutukset


Lokakuun Seura-Akatemia parkkeeraa Helsinki-Vantaan lentokentälle tiistaina 20.10. Lähtö-, tulo- ja oloselvitys suoritetaan terminaalissa 2 sijaitsevassa Helsinki Airport Congressissa. Istuinvyöt on pidettävä kiinni klo 18–21 välisenä aikana. Tupakointi WC:ssä koulutuksen aikana on kielletty.

Illan aiheena on seuran hallinnon pyörittäminen käytännössä:
· Kenen vastuulla mikäkin asia on?
· Miksi toimintaohjeiden tekeminen on hyvä idea?
· Miten hallitus pääsee kaikkein helpoimmalla – silti toimien lakien ja asetusten mukaan?

Ilmoittaudu E-portille 15.10. mennessä os. www.eslu.fi. Tax-free-hinta on 30 EUR. siipeilijä hyväksytään maksavan ESLU:n jäsenseuralaisen mukana. Lisätietoja sekä hätäpoistumisteiden sijainnit kertoo Kaj-Erik Fohlin, puh. 040 755 6721, s:posti: kaj-erik.fohlin@eslu.fi. Koulutuspaikkana on lentokentän terminaalissa 2 sijaitseva Helsinki Airport Congress-keskus. Tervetuloa aistimaan lentoaseman kiihkeää tunnelmaa!

Keilaus -lajimoduuli su 22.11.2009 klo 10.00 – 14.00, Tali

Jokainen osaa keilata jonkin verran. Taitolajina keilailussa riittää kuitenkin haastetta loppuiäksi. Koulutuksesta saat kunnon vinkit hyvään harrastukseen ja opit keilailun perusteet alkaen pallon valinnasta, askeleiden, heiton, tähtäys– ja paikkomenetelmien tekniikkaan. Samalla käydään läpi erilaisia opetusmenetelmiä. Hinta 63 euroa, sisältäen materiaalin, ratamaksut, kengät sekä kahvin ja sämpylän. Lisätietoa tästä koulutuksesta

muut ESLU:n koulutukset

tiistai 6. lokakuuta 2009

Olosuhteista

Sunnuntaina 11.10. pelataan Talissa taas HBL:n mestaruussarjaa ja divareita.
Miesten sarjoissa pelataan samoissa olosuhteissa kuin kauden avauksessa eli Chameleon-nimeä käyttävä hoito vetäistään pelaajien iloksi.

Naiset saavat pelialustakseen saman Talin perushoidon kuin oli edelliselläkin kierroksella.

ajatus seuratoiminnasta

"Seuratoiminta ammattimaistuu koko ajan varsinkin täällä metropolialueella. Seuroihin palkataan yhä enemmän päätoimisia työntekijöitä. Seuratoiminnan sielu on kuitenkin siellä vapaaehtoistyössä. Urheiluseuran näyteikkuna rakentuu ohjaajista, valmentajista, joukkueenjohtajista, jaostojen vetäjistä, hallituksen jäsenistä sekä lukuisista muista vapaaehtoisesti toiminnassa mukana olevista innostuneista ja iloisista lapsista, nuorista ja aikuisista. Myös jokaisen maamme huippu- ja ammattilaisurheilijankin taustalta löytyy urheiluseura, joka on luonut pohjan menestymiselle."

tässä koko teksti

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Tapanilassa Junnukisa

Tapanilassa on junioreille rajattu oheiskisa käynnissä 4.10 asti.


Siinä on kaksi sarjaa

Yli/tasan 150 keskiarvon keilaajille, tasoitus 180 – 150 / 80% max 24 pistettä / sarja

Alle 150 keskiarvon junioreille, tasoitus 150 – 130 / 50 % max 10 pistettä / sarja

Osanottomaksu junioreille on 20 euroa ja se kattaa myös samaan aikaan käynnissä olevan Wanhan Ajan kisan, joka on myös Helsinki Ranking osakilpailu.

Palkinnot molemmissa luokissa 100, 70, 40 ja 30 euroa.
Eiväthän ne palkinnot isot ole, mutta luulisi aloittelevasta keilaajasta hyvältä tuntuvan joskus se ensimmäinen oma palkinto saada. Kaikki palkinnot on tarkoitus jakaa osannottajamäärästä riippumatta, koska siihen kohdistettu sponsorituki on saatu.

Kun tulostaso ole ollut kovin korkea, olisi vielä suhteellisen helppo päästä palkinnolle.

Tapanilan Erän keilajaoksen puolesta keilailuterveisin Kalervo Laakso

maanantai 28. syyskuuta 2009

Sarjatilanteita

Miesten mestaruussarjassa GB menetti paikan kärjessä Patterin ykkösjoukkueelle. Mestaruutta puolustava joukkue on ehkä hieman muita edellä, mutta kausi on vielä nuori.
Naisten sarja alkoi ja Blooper sekä Mercur ovat odotetusti kärjessä. GB sarjan loppupäässä, mutta tällä kierroksella tuli annettua tasoitusta varsin paljon Lundenin edustusreissun verran?
Miesten ykkösen tulokset tässä samassa
Miesten henkilökohtaiset, mestaruussarja
naisten henkilökohtaiset, mestaruussarja
miesten henkilökohtaiset, I divisioona
naisten henkilökohtaiset, I divisioona

Naisten I divari aloitti kisailunsa ja sarjatilanne
Miesten II divari on jo kierroksella 2, tilanne

torstai 24. syyskuuta 2009

pieni tarina

Seuraava tarina on tosi, ellei kaikkia nyansseja seurata aivan pilkun tarkasti. Tapahtumapäivistä toimintaympäristö on aika tavalla muuttunut, mutta varmuuden vuoksi kannattaa yhä vieläkin pohtia, millaiseksi seurajohtaminen saattaa muuttua, jos ei olla tarkkoja.

Olipa kolmisenkymmentä vuotta sitten urheiluseura vireässä suomalaisessa kaupungissa. lue

Veteraanit 3x3

Kolmen hengen veteraanisarjat lähtivät täydellä teholla käyntiin tänään. Ja tehoja riitti ainakin HVV:llä, joka yrittää horjuttaa Semin valta-asemaa veteraanien kruunaamattomana kuninkaana. Kausi on vasta saanut päänsä auki ja kevääseen on matkaa. Vähän ennen vappua tiedetään kuinka kävi.
Sarjatilanne löytyy täältä
Henkilökohtaiset tulokset ikähyvityksin: mestaruussarja ja muut

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Miesten Trio alkoi

Mestaruussarja aloitti Myllypurossa tiistai-iltana triokauden.
Kaikille joukkueille kirjattiin myös kauden avaustappiot. Tornados löi viisi kertaa parituloksen, mutta silti tappiosarakkeessa on ykkönen.
Sarjatilanteen näkee tästä

tiistai 22. syyskuuta 2009

Toisenlainen tulos

Keilaseura Sopulit oli voimaton maanantaina 21.9.2009 Talissa pelatussa seuraottelussa AX:a vastaan. Tappiota kertyi reilusti yli 300 pistettä, vaikka sopulilauma nakutti varsin tarkasti - keskimäärin taitojensa mukaisesti. Lopputulos oli musertava.
Ottelu oli yhden miehen näytös, sillä AX:n Kauko Pennanen teki B-miehen tasoituksin huimat 1411 pistettä. Kahden sarjan jälkeen hänellä oli tasoituksitta kasassa yli 500 pistettä!
- Kolmella sarjalla enemmän kuin minulla neljällä, sopulilauman kaitsija Esa Sulkava ihmetteli. Ja hänkin on melkoinen pelimies!
Sopulien tarkin oli seuran luottopelaaja, vuoden 2008 lehtijutun tehnyt Seppo Kuisma, joka kaatoi kuuteen sarjaan 1207, tasoitus 72 (luokka C). Hän jakoi neljännen sijan tuolla tuloksella.
Erinomaista venymiskykyä osoitti radioääni Pertti Tapola tuloksellaan 1200 pistettä ja Matti Erkkilän 1195 kuuluu hänen pitkän keilauransa parhaisiin.
Talista ei palattu murheisin mielin, vaan pää pystyssä. Oma joukkuetuloksemme oli hyvä - vastustajat kaatoivat tällä kertaa pattereita hurmoksessa. AX! Älkää tulko tammi-helmikuussa ylimielisinä Ruusulaan, jos mielitte menestyä. Siellä on vastassa ärsyyntynyt sopulilauma.
Tulos : AX - Sopulit 7398-7049
teksti: Matti Erkkilä

maanantai 21. syyskuuta 2009

Rataolosuhteet

Sunnuntaina alkaa naisten mestaruussarja Talissa. Peliolosuhde on sama kuin miesten mestaruussarjalla ja I divarilla eli Scorpion
Naisten olosuhde ei vaihtele joka kierroksen jälkeen toisin kuin miehillä.
Naisten I divarilla ei ole "olosuhdelisää".

Helsinki Ranking

16 osakisaa käsittävä syksyn ranking on saanut pään auki. 1. osakilpailu pelattiin Talissa ja tuloslistan voi lukea tästä Listaan on tullut korjauksia, sillä GSX Turnauksen finaalissa pelanneiden tuloksia puuttui HR1-tuloksista. Korjaukset on tehty ja pisteet muuttuivat monella. Kaikki muutokset Pro-sarjassa.
Osakisa 2 on jo käynnissä Ailo Uotila Memorialissa Tapiolassa ja kolmas alkaa tällä viikolla Wanhan Ajan kisassa Tapanilassa.

Kun ranking on Talissa, niin molemmat käynnissä olevat kisat kelpaavat rankingiin mukaan. Enää ei tarvitse valita rankingkisaa erikseen tai huolehtia että ottaa osaa juuri siihen kisaan, josta tulokset saadaan pistelistaan.

perjantai 18. syyskuuta 2009

5x5 Eu sarjat

Tässä sarjamuodossahan on päästy jo hyvään vauhtiin eli kaksi kierrosta on takana.
Kärjessä on tasaista, vielä.
Taulukon lopussa ne, joilla takana vasta 1 kierros.

Veteraanien sarjakierros

Käytän vähitellen ja pikkuhiljaa tätä blogia.
Ensin tulossatoa veteraanien sarjakierrokselta Talista 16.9. Kaksimiehiset aloittivat täydellä kierroksella. Kolmimiehiset saivat varaslähdön 9.9. kun II divari pelasi kierroksensa.

Molemmat kierrokset pelattiin ilman suuria yllätyksiä. 1. kierros on aina yllätyksetön, sillä eihän kukaan ole ennakkosuosikki, eihän.

Henkilökohtaiset tulokset VET 2x3-kierrokselta on myös saatavilla ruudulle.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

aloitus

tämä on vasta sivun avaus ja sisältöä alkaa tulla myöhemmin, kunhan päästään ensi ulkoasu siistimään